Ponta Grossa Brasilia
Viides päivä.
Ensimmäinen vierailukohde oli eroosion esittelyalue. Lähinnä vesieroosion vaikutuksesta laajasta kallioalueesta oli kaivertunut pois kymmenien metrien kerros. Jäljelle jäänneet kalliomuodostelmat sojottivat kohti taivasta muodostaen vaikuttavan geologisen matkailunähtävyyden.
Eroosion kallioita musertava voima tulee hyvin esille. Jos kalliot voivat pikkuhiljaa häipyä veden voimasta, niin pellon pinnassa oleva humus voi mennä hyvinkin nopeastikin veden mukana vesistöihin.
Sama vierailukohde oli ohjelmassa kaksi vuotta sitten. Silloin sää oli aurinkoinen ja hyvin kuuman kostea mutta nyt reilun kilometrin mittainen kävelykierros tehtiin pilvisessä säässä pienen tuulenvireen sopivasti vilvotellessa.
Keskiviikon päävierailukohde oli suorakylvöguru Nono Pereiran maatila. Uhkaavat sadepilvet olivat yläpuolella joten ajoimme nopesti peltojen reunaan tarkistamaan kasvustot.
Pereirella oli kasvusssa papua, maissia ja soijaa. Mustapapu on tullut jo matkailijoille tutuksi. Seisovissa pöydissä sitä on paljon tarjolla koska se on brasilialaista perusruokaa. Maissi oli menossa teollisuuskäyttöön ilmeisesti puutavaran sidonta-aineeksi.
Pereiran tilan kokonaisala on 1600 ha, josta 1200 ha on viljelyssä ja loppu on karjan laidunta. Suorakylvö on alkanut 1976. Silloin hän kehitteli sopivaa konetta suorakylvöön yhdessä Semeaton perustajan kanssa.
Peltokäynnin jälkeen Nono Pereira piti meille suorakylvöaiheisen luennon jossä käytiin läpi suorakylvön aloitusvaiheita Brasiliassa. Hän on pitänyt suorakylvöaiheisia luentoja yli 20:ssa maassa. Viimeisin luennointimaa oli Laos.
Tulimme tilalle isolla linja-autolla. Juuri ennen sadetta linja-auton piti poistua tilalta. Pereiran muutaman kilometrin pituinen oma tienpätkä muuttuu nopeasti painavalle autolle autolle ajokelvottomaksi. Me tulimme myöhemmin tilalta pois lava-autolla ja Volkkarin pakulla. Veden maata siirtävä voima tulee tutuksi jokapuolella.
Vuoden 2008 vierailulla Nono Pereira vähän ihmetteli kun en vielä osaa yhtään portugalin kieltä. No opettelematta se jäi tällekin reissulle, mutta ennen kuin ajettiin tilalle, otin lyhyen pikakurssin Semeaton porukalta.
Bom dia: hyvää huomenta
Boa tarde: hyvää päivää
Boa noite: hyvää iltaa
Ola, taido bem: hei mitä kuuluu
Poikamiesten ja miksei muidenkin kohteliaiden herrasmiesten aloituspaketti: voce e bonita
Aina voi sen verran nähdä vaivaa, että opettelee perusfraasit vierailumaan kielellä
Nono Perera muuten kehui portugalin kielen taitoani kun osasin tervehtiä häntä portugaliksi. Kolmen sanan opettelu ei paljon vaatinut ja osa ryhmästäkin tervehti isäntää tämän omalla äidinkielellä.
Muistoksia Pereira sai ilmakuvia Suomesta. Kiitoslaulukin vedettiin vielä paikallisen Shellin pihalla.
Tänään lähdetään ensin Ponta Grossan maatalousyliopistoon.
https://agronomist.news/editor-agriculture-news/